tiistai 17. joulukuuta 2013

Gluteeniton leivontapäivä

Maanantaina harjoittelimme koulussa hieman gluteenitonta leivontaa. Hyvin niukasti kylläkin ja itse pääsin osallistumaan muutaman tuotteen valmistukseen ja ylöslyöntiin.





 Pullat

Taikinasta tuli todella tahmaista, mutta kun kädet kastoi kylmään veteen ja tasoitti pinnan vielä kostutetulla sormella näyttivät pullat raakana ihan hyviltä.

Paiston jälkeen pullat hieman levisivät, mutta olivat todella pehmeitä!

 Puustit

Näihin käytimme eri ohjetta, jonka pystyi jopa kaulaamaan niin että se pysyi kasassa. Välissä fariinisokeria ja voita.


Lopputuloksena pitäisin että pullat onnistuivat mutta itse lisäisin sokeria ja mausteita perusohjeisiin enemmän niin tulisi hieman makua lisää.
 Pumpulikakku

Muuten hyvin simppeli, mutta tarttui ikävästi vuokaan kiinni. Vuuat olivat voideltu ja mantelijauhotettu mutta silti :/
Joulutorttu

Tämä ei pahemmin lehteillyt, mutta vika voi olla kaulaajassakin koska jouduin tekemään sen itse koska konetta ei vehnäjauhojen takia voitu käyttää.

Piparit

Kerrankin gluteeniton taikina missä on makua! Tässä versiossa oli ihanasti mausteita, vaikkakaan en kypsää tuotetta sittemmin maistanutkaan mutta taikinana hyviä (:

Täyte pitkot


 Elikkäs, viikonloppuna innostuin kokeilemaan täytetyiden pitkojen valmistusta, täytteena tällä kertaa oli korvapuusti malli eli voita,sokeria ja kanelia. Otin vaihe vaiheelta kuvia jos joku intoutuu vaikka itse tekemään näitä yksinkertaisuuksia mutta onnistuessaan erittäin nättejä peruspitkon rinnalle. Täytteeseenhän voi laittaa mitä tahansa paiston kestävää täytettä. Tämä on ihan perinteiselle pullataikinalla tehty, mutta lisäsin juhlavuutta tuomaan sahramia, siksi keltaisuus :)

 1. Aloitetaan pitkojen valmistus riivaamalla halutun kokoinen pala.
 2. Pala kaulataan halutin pituiseksi ja levyiseksi.
 3. Ripotellaan sopivasti täytteitä ja rullataan mahdollisimman tiukaksi rullaksi ja siirretään pellille.

 4. Tässä mallissa leikattiin saksilla käpykakkunmaisesti lovia rullaan.
 5. Leikatut kohdat käännetään ylös päin ja painetaan niin etteivät pääse nousemaan ylös.
 Raakana pitkoni oli vielä suhteellisen nätin näköinen, mutta paiston jälkeen en ollut niinkään tyytyväinen lopputulokseen.

  
                                                                          
 Päätin kokeilla myös lumihiutale mallia. En siis koskaan ennen ole tehnyt edes näitä perinteisiä saatika näitä, niin ulkonäkö ei vielä ole täydellistä, mutta itse hyväksyin ensimmäisiksi töiksi.

Lumihiutale aloittetaan samalla tavalla kuin tavallinen pitko, mutta kaulaus on ympyrän mallinen. Täyte väliin ja toinen samankokoinen kaulaus päälle.

 Leikataan ympyrä kutakuinkin yhtäsuuriin osiin.
 Aloitetaan kiertämään pätkiä samansuuntaisiksi ja asetellaan kutakuinkin saman suuruisin välimatkoin.
 Valmis lumihiutale.
Samalla tyylillä tehty, mutta yritys oli tehdä näin joulun alla joulukuusi. Tunnistaa ken tunnistaa :D

torstai 12. joulukuuta 2013

Vol au vent

Koulussa teimme Vol au ventteja, taikinahan tässä on erittäin murea voitaikina, jossa jujuna on että voi on ylinkerros, toisin kuin perinteisessa jossa voi kaulataan taikinan sisälle. Virheita voi sattua jos taikinaa ei muista lepyyttää kaulauksen jälkeen tai taikina on liian pehmeää --> Pyöreä muoto ei pysy.



 Rinkulat kaulasimme 4mm joihin liitimme pohjat jotka olivat räkätty niin hyvin kuin mahdollista, etteivät vain pääse nousemaan.

Nämä paistetaan mielellään vasta seuraavana päivänä. Näin ehkäistään kaatuminen tai vinonousu.

Varmaankin aloittelijan tuuria, mutta meillä kaikki nousivat suhteellisen suorina ja pysyivät myös melko pyöreinä (:
 Täytimme nämä savulohitäytteellä joista näissä minun tekemissäni on paprikaa ja tilliä lisukkeena.





Angry Bird-kakku


Koulussa tehty tilaustyökakku elikkäs punainen angry birds lintu.


Lähtökohta tässä, koska punainen marsipaani oli loppunut. Pääsin harjoittelemaan ruiskumaalausta ja ihan kiva lopputulos lopulta tulikin, vaikka hieman epätasaisuutta löytyykin..










keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Täytetty leipä

Tuotekehittelytunnin aikaan saannos. Inspiraationa toimi Italiainen täytettyleipä eli tortana, josta otin mallia.




1. kaulataan valmistaikina levyksi, neliöön on hyvä                               pyrkiä.

 2. Täytetään  halutuilla täytteillä, itse voitelin pohjan ensin oliiviöljyllä, ja päälle persiljaa,tomaattia, aurinkokuivattuatomaattia ja fetajuustoa.

Väliin olisi pitänyt tulla vielä mozzarella raastetta mutta sen unohdin hyvin onnistuneesti pois tekovaiheessa :/
 3. Rullataan leivät leivän malliin ja taitetaan päät sisälle, että saadaan pyöreät päät.
 3. Viilletään niin että täytteet vähän pursuavat ulos.
 4. Paisto 200 C ja noin 40 minuuttia, takana olevaan pistin viiltoihin sen mozzarellaraasteen ja kuten huomaa ei käynyt kovin hyvin...
 Valmisleipä

Ulkonäöllisesti ihan kiva, mutta vähän halkeili paistossa. Lisäksi lisään hunajan määrää tai vastaavaa että saan paremman paistovärin.

Maku oli vähän suolaton eli ensi kokeilussa täytyy lisätä mausteita itse taikinaan.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kinuskikakku

Koulussa viime viikolla tehty kinuskikakku. Välissä kinuskia sekä diplomaattia. Päällä kinuskia ja marsipaaniruusut sekä suklaa spritsaus. Kerman reunapursotusta pitäisi vielä hiota, mutta päälliseen alan olemaan jo ihan tyytyväinen :)




perjantai 6. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäivän kakku

Tänä vuonna päätin yrittää suomenlippu kakkua. Päällinen valkosuklaadaimia ja sisällä vielä yllätyksenä suklaamoussea.







1. Halusin kakun sisäpuolelle suklaamoussea, niin ettei se kuitenkaan näkyisi ulkopuolelle. Toteutin sen kalvoilla ja tueksi kismetit :D




 2. Valmistin kakkumassan, josta osan värjäsin ihan elintarvikeväreillä siniseksi. Jälleen kerran otin kalvot avukseni, ja sain ristinmallin ilman, että värjätty massa leviää muualle.







Sininen osuus sai hetken jähmettyä pakastimessa, jonka jälkeen
lisäsin valkoisen. Kalvat otettiin pois vasta viime hetkellä ja
kolot petitin vetsellä levittäen.


Poikkileikkaus kakusta.



maanantai 2. joulukuuta 2013

2013 työt


Anita 21-v

Kukat painoin kukkamuotilla reunat, jotka maalasin elintarvikeväreillä.









Isän 41-vuotiskakku

Lehmämallin leikkasin mallikuvan mukaan, lopputulos vähän suttuinen, mutta kelpasi päivänsankarille :)
 Paljukakku

Reunat royalin suklaata, "vesi" valkosuklaamoussea, mikä on värjätty siniseksi. Toisessa paljukakussa muta on suklaamoussea.














Isänpäiväkakku 
 Satu & Laura 17-v

Harry Potter yritys


 Mersukakku

Päällinen lakritsikinuskia, mersunmerkki valmistettu sokerimassasta ja hopeasta tomuväristä. Koripunos pursotus.
Mummi 70-v

Harjoittelin rusetin valmistusta.