leivonnaiset



Macarons 

Macaronssit luetaan yleensä vaikea tekoiseksi, mutta itse koen että onnistuvat lähes takuuvarmasti kunhan ei ala kikkailemaan heti alkuun mitään omia. ( Allekirjoittanut esim mansikka- ja kaakaotomusokerilla). Itse käytän ranskalaisen marengin ohjetta, mutta tarkoitus olisi kokeilla myös italialaisella kunhan löytyy jokin sopiva hetki.
 Italialainen marenki

Helppo valmistaa, kunhan omistaa vaa'an ja lämpömittarin. Hyvistä hermoistakin on hyötyä, sillä sokeriliemi kuumenee ärsyttävän hitaasti! Saatika sitten kun aletaan odottelemaan massan jäähtymistä.


 Aleksanterin leivokset:

Hyvin yksinkertaiset, kaksi muropohjalevyä höystettynä vadelmamarmeladilla. Päällä pomadaa ja suklaata.
Tässä valttina on pomadan oikeanlainen 'säätö' eli noin 40-50 C, sekä riittävästi vettä löystyttämään. Nopeutta tarvitaan, sillä pomada jähmettyy nopeaan, kun pinnalle täytyy ehtiä tekemään suklaakoristeetkin.

Ylempi on uudempaa tuotantoa ja alempi rasiassa oleva on aivan ensimmäinen aleksanteri kokeiluni.

 Suklaaleivos

Sama tekniikka kun alempana olevissa rommileivoksissa, päällikuvio eri.

 Perunaleivokset

Yksinkertaistuna perunaleivokset ovat kaikkien mahdollisten tuotteiden kantteja höystettynä rommiaromilla. Päällä marsipaania. Itse en ymmärrä näiden päälle, mutta ovat kuulemma hyvinkin suosittuja.

Alhaalla korissa on ns 'oikeat' perunaleivokset ja vieressä marsipaanin loputtua tehdyt jämäpallukat.


 Tuulihattu joutsen

Tuulihattumassakin mielletään jostakin syystä vaikeaksi. Itse olen huomannut että jujuna on vain että oikeasti sulattaa voita niin kauan että seos oikeasti kiehuu, eikä hätiköi ottamalla liian aikaisin pois liedeltä.

Täytteenä näissä oli savulohitäyte
 Rommileivokset



Tummat vetopohjat, joiden välissä suklaakreemiä, jonne lisätty rommiaromia. Glaseeraus ja kreemillä R päälle.

 Mini Bebet :3

Tässä aivan ensimmäiset pikkubebeni!  Maku oli perinteinen eli vadelmarmeladi sekä kreemiä, johon lisätty vaniljia-aromia.

Tässäkin oleellisenä asiana on pomadan oikea lämpötila.

 Lakuperhoset

Tarkoitus oli tehdä nopeasti monta samanlaista leivosta, mutta intouduin tekemään tälläisiä.

 Halloween aiheiset leivokset



 Petit fours

Pienet 'yhden suupalan kokoiset' voimakkaan makuiset leivokset. Kuvissa ennen ja jälkeen koristelun. Tosiaan ensimmäinen kerta kun teimme, joten en oikein osannut käyttää mielikuvitustani koristeluissa..

 Hyydykeleivokset

Nämä teimme hyydykekakkujen kanssa samaan aikaan.
 Hedelmäleivos

eli rivileivos. Tarkoitus valmistaa nopeasti samanlaatuisia tuotteita.



 Bouche-leivos

Suklaakreemiä ja aprikoosia. Päällä jälleen kerran pomadaa, sillä sen käsittelyä harjoitellaan koulussa paljon. Suklaa spritsauksia ja pomada spritsauksia päällä.
 Täytemunkit

Täytteenä vadelmaa ja  kermaa.
 Donitsit

Donitsi taikina epäonnistui ja lopputulos oli vähän ruttuinen, kuiten sain pomadan hyvin päälle, mikä peitti hyvin näiden nyttemmin sisäisen rumuuden. Päälle laitoin suklaaraidat ja nonparelleja.

Briossit

















Croisant






Wienerpitkot











Joulutortut

Huomioitavaa itsetehdessä: Kaulaus 4x4. Vaikka yleensä suosin voita leivonnassa, niin näissä kaulintamargariini on ainakin itsestä parempi. Lehteilevät paremmin ja makukin ihan eri.








 Marjakupit

Murotaikinapohja, vaniljiakreemia ja marjoja :)














 Omenaleivos
erittäin mureasta ranskalaisesta voitaikinasta








Tanskalainen wiener











Omenahyve

Pursotus on italialaista marenkia, mikä on liekitetty hieman rusehtavaksi.









 Mousseleivos Petit fours

Suklaa mousseja, jonka sisällä pähkinäpohja sekä mansikkavalkosuklaa ganazhe

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti