torstai 13. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväkakku ja jugurttikakkuja


 Teimme aikaisemmalla viikolla jugurttikakkuja, joissa yhdistettiin liivatteenkäyttöä sekä paistettavan pohjan valmistusta.
 Saimme tehtäväksi valmistaa ystävänpäivä aiheiset kakut, jotka arvioitaisiin vähän kuin kokeena. Saimme vapaat kädet, paitsi aihe tietenkin määrättiin ystävänpäiväksi.

Olin jo pitkään halunnut toteuttaa kinuskikissan sydänkakun koristelutekniikkaa ja niimpä päätin ottaa inspiraationi siitä. Kakku onnistui mielestäni todella hyvin ja ennen ongelmia tuottanut valkosuklaakermakin onnistui tällä kertaa täydellisesti.

Kakusta sain arvioinnissa  3, johon todellakin olen
 tyytyväinen! :)

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pullapitkoja

Parin viime päivän ajan teimme koulussa erilaisia pitkoja ja kransseja. Kuvassa viidellä säikeellä letitys.



 Teimme myös täytepitkoja. Eli saksilla/veitsellä leikkasimme erilaisia kuvioita. Kuvioiden leikkuutavasta löytyy aikaisemmista päivityksistä mallia.

Täytteenä appelsiini-,lime-, mangotäyte.

 Itselleni tuottaa päänvaivaa muistaa eri säikeiden letistystapoja, joten napsin itselleni tilanne kuvia että osaan jatkossakin.

I vaihe; Tarvitaan kaksi 200g painoista palaa ja yksi 100g painoinen. Muotoillaan isoimmat  ~ 70cm pitkiksi ja pienempi puolet isommista. Asetellaan kuvan mukaisella tavalla.
 II: Vasemmalta katsottuna toinen ja kolmas säie ylos
 III: oikean puolimmainen kahden jäljelle jääneen yli.
 IV: Kaksi ylös nostettua lasketaan takaisin alas
 V: Kierros alkaa uudelleen, eli kakkonen ja kolmonen ylös ja reunimmainen yli :) Tätä toistetaan niin kauan kunnes pitko on saavuttanut mittansa.

 VI: Tältä kuuluisi valmiin letityksen näyttää.
 Seuraavaksi letityn kuudella säikeellä. Tähän tarvitaan 3x200g palat. Jotka muotoillaan sopivan mittaisiksi ja asetaan vierakkäin kuvassa olevan mallin mukaisesti.
 II: Vasemmalta tehtynä toinen säie nostetaan kaikkien yli.

 III: Ensimmäinen nostetaan kolmanneksi eli keskelle säikeitä. Seuraavaksi aloitetaan oikealta puolelta katsottuna eli toinen kaikkien yli ja oikeanpuolimmainen keskelle.
 IV: Valmis kuudella letitetty pitko.
Yritin tehdä kuudella myös kranssia, mutta päättely 'hieman' epäonnistui, mutta muuten ihan onnistunut.